Täynnä toivoa!

Nuorena en oikeastaan tiennyt haluanko tulla äidiksi. Se tuntui olevan kuitenkin yhteiskunnan normi, joten ajattelin sen väistämässä tulevan kohdalleni jossakin kohtaa. Toisaalta koin äitiyden haavekuvana kaukana tulevaisuudessa, toisaalta ajatus äitiydestä ahdisti. Ahdistusta aiheutti sitoutuminen ja vastuu sekä vapauden menetyksen tunne. Vastapainona koin myös menettäneeni äitiyden mahdollisuuden, kun erosin pitkästä parisuhteesta juuri täyttäessäni 30-vuotta. Ajattelin, että tilaisuuteni oli mennyt, enkä kerkeisi löytää ihannekumppania ennen kuin olisi liian myöhäistä. Tänä päivänä olen kiitollinen, että en tullut kovin nuorena äidiksi ja sain kasvaa oman tieni kohti äitiyttä. En ilman epävarmuutta ja pelkoa, mutta täysin varmana siitä, että polkuni on ollut juuri minulle paras! Synnytyspelko! se on tullut mukanani tuntemattomasta syystä jo vuosiakausia ja on saanut minut ajoittain hautaamaan ajatuksen äitiydestä. Elämässäni oli vaiheita, että äitiys tuntui kaukaiselta ja epärealist...

Hupsista miten aika onkaan hurahtanut niin nopeaa. Mieli on käynyt omaa myllerrystä useamman kuukauden ja kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Synnytys lähestyy jo kovaa vauhtia ja yritän jarruttaa viikkojen etenemistä, että mieli kerkeäisi mukaan. Synnytys jännityksestä huolimatta olen onnellinen, että minusta tulee vihdoin äiti. Sen haaveen takana on lukematon määrä epävarmuutta, toivottomuutta, uskon puutetta äitiyden mahdollisuuteen. Kohta ei tarvitse herätä enää pettyneenä synnytysunesta tyhjin käsin. Raskausaika on mennyt alun pahoinvoinnin jälkeen suhteellisen hyvin. Iskias vaivat ja liitoskivut ovat olleet pieni murhe väsymyksen ja äidiksi kasvamisen kipuilun rinnalla. 33-vuotta elämää takana ilman vastuuta toisista ihmisistä. Koukuttava hiljaisuus töiden jälkeen kodissani. Ihanat lomamatkat ystävien ja kumppanin kanssa ilman huolta kenestäkään muusta. Nyt se kaikki on muuttumassa ja jännittää. Nyt jo huoli pikkuisesta ja kova mietintä miten me pärjätään. Minkälainen äiti minus...